26. marraskuuta 2015

Messinkinen sohvapöytä

Tilasin Ellokselta messinkisen sohvapöydän jo ennenkuin muutimme, ajatuksena löytää sille kiva paikka uudesta kodista. Se on nyt olohuoneessa, mutta siihen on tarkoitus ostaa joku hiukan isompi pöytä. En vielä tiedä mihin tuo laitetaan, ehkä yläkerran aulaan. Sinne olisi hankintalistalla myös pari nojatuolia. Samalla tilauksella tuli muutama sohvatyyny. Asettelin kynttilöitä pöydälle ja tuli jotenkin itämainen fiilis noista väreistä ja tyylistä.

23. marraskuuta 2015

Uudessa kodissa

Nyt ollaan vietetty ensimäinen yö uudessa kodissa. Eilisen muuttourakan jälkeen päästiin illalla saunaan ja kömmittiin puhtaisiin lakanoihin. On se vaan hienoa olla uudessa kodissa.

20. marraskuuta 2015

Tervetuloa meille!

Hei! Viikonloppuna muutamme uuteen kotiin. Sen kunniaksi jututkin siirtyvät uuteen blogiin. Sekä vanhan kodin pihasta kertova puutarhablogi Scillan Puutarhassa että raksablogi Unelmilla On Kivijalka ovat tulleet tiensä päähän, ja puutarha-, koti- ja sisustusjutut löytyvät jatkossa samasta paikasta. Tässä blogissa seikkailee viisihenkinen perhe koiransa kanssa, ruuhkavuosien pyörityksessä koitetaan välillä muistaa nauttia elämästä.