24. marraskuuta 2016

Pataruokaa

Tein tässä joku viikonloppu sitten hyvää lihapataa. Aina jossain vaiheessa syksyä alkaa tehdä mieli oikein mausteista ja lämmittävää lihakasvispataa. Minulla ei ole tähän mitään ohjetta ja se aina vähän vaihtelee fiiliksen mukaan, mutta tämä on vähän kuin tuunattu versio karjalanpaistista. Laitoin loppuun listan aineksista, joita pataan tällä kertaa sujahti.




Tällä kertaa kasviksina oli porkkanaa, punasipulia, paprikaa, punajuurta, selleriä ja lanttua. Laitoin myös tuoretta rosmariinia ja valkosipulia reilusti. Suurustukseen käytin tomaattipyreetä ja täyteläistä makua toivat auramuru ja kapris.



Aluksi paloittelin juurekset, paprikan ja sipulit. Ruskistin lihat pannulla kauttaaltaan ja laitoin pataan. Otin myös kasviksiin väriä pannulla ja laitoin pataan lihojen kanssa.




Mausteeksi laitoin reilusti paprikamaustetta, kurkumaa hiukan, ripaus itsetehtyä chilijauhetta, lihaliemikuution, maustepippuria, laakerinlehteä, pippuria ja suolaa. Suolaa voi lisätä lopuksi maun mukan, aurajuustosta, kapriksista ja lihaliemikuutiosta tulee suolaa myös. Vettä laitoin sen verran että kaikki peittyivät. Pata sai olla uunissa miedolla lämmöllä pari-kolme tuntia.


porkkanaa
punajuurta
selleriä
lanttua
paprikaa
punasipulia
valkosipulia
rosmariinia
karjalanpaistilihoja
auramurua
kapriksia
tomaattipyreetä
paprikamaustetta
kurkumaa
chilijauhetta
maustepippuria
laakerinlehteä
lihalientä
suolaa
pippuria



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti