31. joulukuuta 2017

Vähiin käy


Vuosi vetelee viimeisiään, samoin meidän kuusi. Hurskas haaveeni pitää kuusi loppiaiseen saakka, ei näytäkään toteutuvan. Hän on nyt kyllä niin väsynyt ja masentunut, että eihän tuollaista voi katsella. Täytyy antaa armon käydä oikeudesta ja päästää kuusi vihreämmille niityille.

30. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 luetuimmat postaukset


Ajattelin listata näin vuoden päätteeksi viisi vuoden 2017 luetuinta postausta. Ihan mielenkiintoista nähdä itsekin, mitä on eniten luettu ja pohtia miksi. Ehkäpä saa myös vähän osviittaa siitä, mistä kannataisi jatkossakin kirjoittaa.

28. joulukuuta 2017

Välipäivien fiiliksiä


Meillä ei ole kiirettä riisua Joulua pois. Kuusi saa olla loppiaiseen saakka. Jouluruokia ei tietenkään jaksa määräänsä enempää, tapaninpäivänä syötiin viimeiset jouluruuat pois. Onneksi tänä vuonna oltiin arvioitu ruuan määrä hyvin, eikä sitä jäänyt yli. Meillä on firma kiinni loppiaiseen asti, joten saadaan ihan vain olla ja löhötä. Tosin tultiin tietenkin heti kipeiksi, ei onneksi pientä flunssaa kummempaa.

27. joulukuuta 2017

Työhuoneen uudet kalusteet

// Yhteistyössä Esan Levykaluste Oy


Työhuone on ollut jo pitkään vähän huonossa jamassa. Sinne on ollut tarkoitus suunnitella kunnon kalusteet ja työpöytä siitä lähtien, kun talo valmistui. Jotenkin rakennusaika kuitenkin imi mehut siinä määrin, ettei ollut oikein inspiraatiota ryhtyä hommiin. Nyt kuitenkin jossain vaiheessa loppusyksyä tai alkutalvea, otin kynän kauniiseen käteen ja aloin miettiä millaiset kalusteet tilassa tarvitaan.

24. joulukuuta 2017

Jouluaatto


Pidemmittä puheitta, muutama kuva meidän jouluaatolta. Seuraavaksi odottaa joulusauna ja sen jälkeen jouluruuat ja pukki. Ihanaa Joulua! <3

22. joulukuuta 2017

Viime hetken joulupuuhasteluja


Innostuttiin eilen nuorimmaisen kanssa vielä tekemään piparkakkutalo. Ollan tehty piparitalo näillä ohjeilla ennenkin, suunnittelin sen muutama vuosi sitten, kun asuimme vielä vanhassa kodissa. Piparitalon pihaan tuli kaiken näköistä piparkakku-ukkoa ja -otusta.

19. joulukuuta 2017

Jouluviikon terveiset


Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja tontuilla on kädet täynnä töitä. Niin allekirjoittaneellakin tuntuu olevan. Ajattelin heittää tässä pienet terkut kuitenkin, voi olla etten viikolla ehdi enää iltaisin bloggailemaan.

17. joulukuuta 2017

Kolmas adventti


Se olisi sitten jo kolmas adventtisunnuntai. Viikko jouluun! Tänään tuotiin kuusi sisään ja koristeltiin. On se aina yhtä huippua! Vaikka vähän oli vastoinkäymisiäkin, kun yksi kuusenkynttilöiden valoista oli hajonnut. Mies toi siihen uuden polttimon ja nyt valot toimivat taas.

15. joulukuuta 2017

Alkaa pikkuhiljaa näyttää joululta


En voinut vastustaa tätä punaista puuhevosta, kun näin sen kaupassa. Pakkohan se oli kotiin kantaa. Kuten aikaisemmin mainitsinkin, niin jostain syystä punainen väri on tänä vuonna joulun alla miellyttänyt silmää ihmeen paljon. On ollut jouluja, kun en ole halunnut punaista sisustukseen ollenkaan. Mutta nytkin vain hillitysti siellä täällä, koko kämppää ei sentään tarvitse punaisella vuorata.

13. joulukuuta 2017

Eteinen pukeutuu juhla-asuun

// Yhteistyössä Huiskula


Vaikka eteinen onkin vähän sellainen läpikulkupaikka, niin näin joulun alla on kiva tehdä siitäkin hiukan juhlavampi huone. Onhan se kiva kotiin tullessa nähdä pöydällä kauniit kukat ja asetelmat.

12. joulukuuta 2017

Alkaa homma hahmottua


Tänään on taas saatu lunta lisää. Nämä lumiset kuvat tosin ovat jo itsenäisyyspäivältä. Joulustressi alkaa hiukan helpottaa, nyt kun olen saanut asiat päässäni järjestykseen. Hyvin suunniteltu on aina ollut minusta jo puoliksi tehty.

11. joulukuuta 2017

Huhtikuun haaste


Hypätäänpä hetkeksi ihan toisenlaisiin tunnelmiin joulufiilistelyjen keskeltä. Sain Lappalainen etelässä -blogin Nilalta kivan keväthaasteen.

10. joulukuuta 2017

Toinen adventtisunnuntai


Tänään on jo toinen adventtisunnuntai. Eilen vietettiin esikoistytön syntymäpäiviä, kaikki sujui kivasti, tarjottavia riitti kaikille ja vieraat viihtyivät. Nyt saa vihdoin kääntää katseen jouluun ja alkaa keskittymään jouluvalmisteluihin.

8. joulukuuta 2017

Lumi tuli, lumi suli


Ei pysy lumi sitten millään. Vähän aikaa saatiin taas nauttia kauniista valkoisesta lumipeitteestä, mutta tänä aamuna rännit ryöppysivät ja vettä satoi. Ei ole kivaa tällainen loskasää, kroppanikaan ei tykkää kun kolottelee niveliä. Ei ole vanhaksi tulemista! :)

6. joulukuuta 2017

Hyvää itsenäisyyspäivää! Suomi 100 vuotta


Itsenäisyyspäivän kunniaksi ostin eilen kaupasta pari sinivalkoista kimppua ja sidoin ne yhdeksi kimpuksi. Tänään olen sytytellyt kynttilöitä ja nauttinut auringon valosta ja vastasataneesta lumesta.

4. joulukuuta 2017

Leivottiin pullaa


Nyt voi vetää taas rastin johonkin seinään. Tätä ei nimittäin kovin usein tapahdu! Leivottiin tytön kanssa korvapuusteja lauantaina. Saattoi olla jopa eka kerta kun leivoin pullaa tässä talossa ja ollaan asuttu täällä nyt kaksi vuotta.

3. joulukuuta 2017

Hyvää ensimmäistä adventtia


Ensimmäinen adventtisunnuntai on täällä! Joulun odotuksen kunniaksi väsäsin kivan adventtikynttelikön. Kiinnitin kynttilät steariinilla kakkuvuoan pohjaan, laitoin vuokaan koristekiviä ja lopuksi muutaman käpykoristeen.

28. marraskuuta 2017

Jouluisia kuvia arkiston kätköistä


Teki mieli vähän kaivaa jouluisia kuvia koneen kätköistä. Osa kuvista on otettu viime jouluna ja osa on Kotiblogit -lehden joulunumeron kuvauksista. Perjantaina saakin jo avata ekan kalenterin luukun ja sunnuntaina on ensimmäinen adventtisunnuntai.

23. marraskuuta 2017

Hyvää kannattaa odottaa


Olette varmaan huomanneet, että meillä on keittiön niemekkeessä baaritaso. Olette varmaan myös kummastelleet, mitä ihmettä sillä teemme, kun meillä ei ole ollut baarituoleja. No, baarijakkarat ovat olleet kyllä ostoslistalla siitä saakka kun talomme valmistui, mutta vasta nyt tuli hetki kun saimme ne hankituksi.

22. marraskuuta 2017

Joulua kukilla

// Yhteistyössä Huiskula


Ai että! Olen ihan innoissani näistä kukista. Hyasintti ja jouluruusu tuovat aina iloisen joulumielen tullessaan. Jouluruusu on kaunis ja herkkä ja hyasintit ovat ihan huippusuloisia, vaikka eivät vielä kukkisikaan.

20. marraskuuta 2017

And the winner is...


Arpakone on suorittanut arvonnan. - RUMPUJEN PÄRINÄÄ -

18. marraskuuta 2017

Kamat järjestykseen

// Yhteistyössä Orthex Group


Tiedättehän teinitytöt, he haalivat ympärillen kaikenlaista ihanaa tavaraa. Jostain syystä nurkkiin kertyy jos jonkinmoista purkkia ja purnukkaa, kynsilakkoja, koruja, askartelutarvikkeita, hiuspinnejä ja niin edelleen. Löysimme aivan ihanan säilytyslaatikkosarjan Orthexilta. Tämä SmartStore Compact -sarja on kuin luotu kaikenlaiselle pienelle tavaralle. Ja on todella tyylikkään näköinenkin.

15. marraskuuta 2017

Tyhjänpäiväisiä sisustuskuvia


Heipä hei! Täällä on sairasteltu oikein urakalla ja vähän muutakin murhetta on ollut. Tulin itsekin kipeäksi tyttöä hoivatessa ja kurkku on edelleen tosi arka. Mies oli useamman päivän työreissussa, mutta on nyt onneksi palannut kotiin.

12. marraskuuta 2017

Synttäriarvonta!


Blogin kaksivuotis syntymäpäivä lähestyy ja sen kunniaksi arvontaan lähtee ihan huippu paketti itsensä hemmotteluun! Ehkä tämä on nyt vähän sellainen kaamoksestaselviytymispaketti. Suklaata, kynttilöitä ja hyvää lukemista!

11. marraskuuta 2017

Kuulumisia kukkahyllyltä


Rakastan tätä olkkarin ikkunoiden edessä olevaa kukkahyllyä. Olen maininnut siitä useasti ennenkin ja kuvannut hyllyä asukkaineen monta kertaa. Ja taas sitä oli niin kiva kuvata, kun pyyhin hyllystä pölyt ja kastelin kasvit. Hylly on hankittu Ikeasta ja kuuluu Vittsjö-sarjaan.

10. marraskuuta 2017

Varo mitä toivot


Täällä sitä nyt ollaan, arkipäivänä päiväsaikaan kotona. Juuri kun pääsin kiukuttelemasta tätä marraskuun pimeyttä ja sitä, että olen töissä aina valoisaan aikaan. En minä nyt ihan tätä kuitenkaan toivonut, nuorimmainen on nimittäin kuumeessa ja siksi ollaan kotosalla. No, ehdinpä ainakin kuvata kahvikuppia sekä edestä että takaa tytön päikkärien aikaan.

8. marraskuuta 2017

Kaamos


Minä ja marraskuu ei olla mitkään ylimmät ystävät. Inhoan sitä kun on aina pimeää. Milloin muka harrastan valokuvaustakin, kun olen töissä valoisaan aikaan. Aamulla on pimeää kun lähtee töihin, ja taas on pimeää kun töistä palaa. Ja tämä on vasta alkanut ja nyt jo kiukuttaa näin.

5. marraskuuta 2017

Makuuhuoneesta vaihteeksi


Kuvailin tänään pitkästä aikaa makuuhuoneessa. Laitoin sinne tänne kynttilöitä luomaan tunnelmaa, mutta sanomattakin selvää, että nuo sängyn päällä olevat kynttilät ovat tuossa vain kuvausrekvisiittaa. Älkää siis luulko, että meillä useinkin poltetaan kynttilöitä sängyssä. Melko vaarallista touhua. :D Siirsin kynttilät muualle muutaman kuvan otettuani. Kauniiltahan ne toki kuvissa näyttävät.

4. marraskuuta 2017

Ihanaa pyhäinpäivää!


Olemme viettäneet pyhäinpäivää rennosti kotosalla. Aamupäivällä käytiin sytyttämässä kynttilöitä edesmenneiden sukulaisten haudoille. Kotiin tultua leivottiin talven ensimmäiset joulutortut ja glögiäkin juotiin. Ai että kun oli hyvää! Kynttilöitä on sytytelty kotonakin ja nautittu tunnelmasta.

2. marraskuuta 2017

Kotiblogit -lehden joulunumero


Tässä jokin aika sitten vihjasin, että puuhastelin erään projektin kanssa. Nyt voin vihdoin paljastaa, mistä on kyse, sillä Kotiblogit -lehden uusin numero on ilmestynyt. Lehdessä on minun tekemäni parin aukeaman mittainen juttu! Olin ihan innoissani ja otettu, kun minua kysyttiin lehteen mukaan.

23. lokakuuta 2017

Takkatuli lämmittää


Sen verran ovat jo pakkasyöt viilentäneet taloa, että lisälämpöä on haettu iltaisin takkaa polttamalla. Meillä on talossa maalämpö ja se ei reagoi lämpötilojen muutoksiin kovin nopeasti. Sen vuoksi päädyimmekin rakennusaikana valitsemaan varaavan takan sijasta kiertoilmatakan. Kiertoilmatakka puhaltaa lämmintä ilmaa välittömästi huonetilaan ja sillä saadaan nopeasti lämmintä.

22. lokakuuta 2017

Eucalyptusta ja ensilunta


Rakastan eucalyptuksen raikasta tuoksua. Saunatuoksuista eucalyptus kuluu aina ensimmäisenä, siitä tulee mieleen turkkilainen höyrysauna. Myös eucalyptuspastillit ovat olleet lemppareitani ihan lapsesta saakka. Eucalyptuksesta on tullut viimeaikoina jonkinlainen trendikasvi, tai taitaa se olla kyllä jo vanha juttu. On se vain ihana maljakossa ja kestää pitkään kauniina.

20. lokakuuta 2017

Ihana sinipiikkiputki


Sinipiikkiputket ovat aivan mahtavia palleroita! Laitoin niitä kolmeen eri maljakkoon matalan koritarjottimen päälle. Kori tavallaan kokoaa asetelman yhdeksi kokonaisuudeksi. Yhdessä maljakossa on hiukan samaa sävyä sinipiikkiputken kanssa. Puun väri korissa korostaa kivasti piikkiputken väriä.

18. lokakuuta 2017

Kuurankukkia

// Yhteistyössä Huiskula


Ihan vielä ei ole ollut pakkasia, eikä niitä oikeita kuurankukkiakaan. Viikonlopulle on kuitenkin lupailtu (tai uhkailtu?) ensimmäisiä yöpakkasia. Tässä kimpussa värit ovat kuin pakkasen kuorruttamat, kauniin harmahtavat ja pastelliset.

15. lokakuuta 2017

Lokakuinen puutarha



Tänään on paistanut aurinko pitkästä aikaa. Innostuin ottamaan muutaman kuvan pihalla, kun on niin kaunis ilma. Vielä vain löytyy puutarhasta joitakin sinnikkäitä kukkijoita.

12. lokakuuta 2017

Kotoilua



Hain pihalta maljakkoon muutaman mustaseljan oksan. Tämä mustaselja on nimeltään 'Black Lace' ja sen lehdet ovat lähes mustat. Pensas on meillä melko pieni vielä eikä kukkinut tänä kesänä ollenkaan. Lehdistö on kuitenkin tosi ihana sellaisenaankin.

10. lokakuuta 2017

Ikkunalla



Talveksi olohuoneen isojen ikkunoiden eteen kerääntyy purnukka toisensa perään huonekasveja. Siinä kasvit saavat maksimaalisen määrän siitä vähästä valosta mitä pimeän aikaan on tarjolla. Gloxiniat on ihania samettimaisia kukkia. Minulla on niitä muutama, mutta vain yhdessä on enää kukka.

7. lokakuuta 2017

Herkkutehdas



Olin ajatellut, että tänä viikonloppuna leivotaan jotain hyvää. Ei päästy lasten kanssa yksimielisyyteen mitä tehtäisiin, joten tehtiin sitten kahta eri herkkua. Lapsille rocky roadia ja äitsykälle omenapaistosta.

6. lokakuuta 2017

Rentoa viikonloppua!



Pitkästä aikaa viikonloppu kun kalenterissa ei ole mitään. Ihanaa! Saadaan viettää aikaa perheen kesken ja tehdä mitä huvittaa. Ajateltiin huomenna ehkä leipoa, jos huvittaa. Ja kukkasipulit olisi vielä laittamatta maahan. Syyskuu mennä hurahti tosi nopsaa ja nyt on muka jo lokakuu.

25. syyskuuta 2017

Vielä saa pihasta kukkakimppuja



Onpa ollut lämmintä viikonloppuna ja tänään. Melkein kesäistä jopa. Keräsin tänään ihanan kimpun pihalta. Siinä on kahta eri väristä syyshohdekukkaa sekä alppipiikkiputkea.

21. syyskuuta 2017

Syksy on tullut


// Yhteistyössä Huiskula


Myönnettävä se on, syksy on tullut. Onneksi käytiin Roomassa ottamassa tämän vuoden viimeiset lämmittävät auringonsäteet varastoon talvea varten. Puut ovat alkaneet vaihtaa väriä ja yöt ovat kylmiä. Viikonlopulle ja ensi viikolle lupaillaan aurinkoisia syyssäitä, joten ei sentään vaivuta synkkyyteen.

20. syyskuuta 2017

Kelle nalli napsahtaa?



Kun arvontalaulu raikaa, on arvonnan aika... On tullut ilmeisesti katsottua lapsena liikaa Kummelia, kun alkoi tämä laulu soida päässä. Kelle siis nalli tänään napsahtaa?

18. syyskuuta 2017

Ikuinen kaupunki Rooma



Terveisiä Roomasta! Kävimme mieheni kanssa viikonloppulomalla Ikuisessa Kaupungissa. Siitä onkin aikaa, kun olemme olleet kaksin reissussa. Rooma oli ihana! Söimme, joimme, nautimme ja kävelimme. Nähtävyyksiä oli paljon ja menimme joka paikkaan kävellen. Sainkin oikean jalkani tosi kipeäksi, toivotaan että paranee pian levolla. Mutta reissu oli kyllä sen arvoinen.

13. syyskuuta 2017

ARVONTA! Happy Homes - Hideaways



Sain käsiini aivan ihanan uutuuskirjan, Happy Homes - Hideaways. Kirja on sisustustoimittaja Jonna Kivilahden ja valokuvaaja Krista Keltasen yhteistyössä tekemä upea kokoelma toinen toistaan ihanampia kesäkoteja. Valokuvat ovat aivan mahtavia!

8. syyskuuta 2017

Vaihtelu virkistää



Eilen päätettiin lasten kanssa laittaa olkkarin järjestys uusiksi. Sohva kääntyi 90 astetta ja telkkari samoin. Uusi järjestys tuntuu tosi kivalta nyt. Ainut että nyt ei voi sohvalta katsella järvelle, mutta enemmän siitä kyllä on aina telkkaria vahdattu, joten ei ole iso häviö. Meillä on ollut sama järjestys siitä asti kun muutettiin, eli kohta kaksi vuotta. Jo oli aikakin tehdä jotain!

6. syyskuuta 2017

Elämä siirtyy sisätiloihin



En ollut yhtään henkisesti valmistautunut tähän, mutta sytytin kynttilät - ja selvisin siitä hengissä! Ajattelin että ehkä kesä ei tule mustasukkaiseksi tästä, vaikka se vielä vähän pyörii nurkissa. Itseasiassa tosi kauniita nuo kynttilät. Tämä vuodenaika on vain niin vaikeaa minulle, kun tykkään kesästä yli kaiken, enkä haluaisi sen vielä loppuvan.

5. syyskuuta 2017

Yksi syyskuun ilta puutarhassa



Taas on saatu nauttia kauniista syyskesän säästä. Ihanaa, ettei ihan vielä tarvi päästää irti kesästä, jota ei melkein edes ollut. Innostuin pitkästä aikaa kuvailemaan puutarhassa ja löysin paljon ihania lehtimuotoja ja -värejä, ja niiden yhdistelmiä. Rakastan liki mustalehtisiä kasveja ja niitä löytyykin pihasta melko paljon.

25. elokuuta 2017

Ruokaa omasta maasta



Vai pitäisikö sanoa, ruokaa omalta terassilta, sieltähän nämä tomaatit ovat. Hassua kuinka sitä onkaan innoissaan kahdesta vaivaisesta tomaatista. Sen enempää itsekasvatettua tässä ruuassa ei nimittäin ole.

24. elokuuta 2017

Aurinkoinen kukkakimppu



Keräsin pihalta hauskan kimpun ja laitoin sen musiikkihuoneeseen pianon päälle tuomaan iloa ja aurinkoa soittajille.

17. elokuuta 2017

Kuvakierros puutarhassa



Keittiöpuutarhasta alkaa pikkuhiljaa löytyä pientä naposteltavaa. 'Sungold'-tomaateista löytyy jo kypsiä ja herneitä saa ihan tuotapikaa. Muutama uusi kukka puutarhassa on aloittanut kukinnan.