22. helmikuuta 2017

Blogger Recognition Award -tunnustus

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen. Sain Terrafiore - Puutarhassa -blogia kirjoittavalta Ritvalta Blogger Recognition Award -tunnustuksen sekä haasteen, johon liittyy muutama kysymys bloggaamisesta. Kiitos tunnustuksesta! :)



2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen. Aloitin bloggaamisen viisi vuotta sitten kirjoittamalla puutarhablogia nimeltä Scillan Puutarhassa. Halusin päiväkirjamaisen paikan puutarhan tapahtumille ja kukkakuville. Olin seurannut pitkään useita puutarhablogeja ja lopulta uskaltauduin itsekin kirjoittamaan. Listasin blogiin ostamani kasvit, niiden kukinta ajat ja kaikki puutarhatyöt. Sain paljon uusia blogituttavuuksia, jotka jakoivat saman rakkaan harrastuksen.



Kolme vuotta sitten aloimme suunnitella uuden kodin rakentamista ja samalla aloitin myös rakennusblogin Unelmilla on Kivijalka, jonne kirjoitin ja kuvasin rakentamisen eri vaiheita. Kun pääsimme muuttamaan uuteen kotiin reilu vuosi sitten, päätin siirtää puutarha- ja sisustusjutut yhteen paikkaan, tänne Arjen Karuselliin. Tämä blogi on talvella painottunut enemmän sisustusjuttuihin ja kesällä taas puutarhaan. Viime kesänä perustimme pihaa ja ensi kesälle olisi kaikenlaista projektia taas tiedossa. :)


3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille. Olen aika arka antamaan ohjeita muille, koska tiedän että itselläni on paljon opittavaa. Ehkä tärkein asia on se, että teet blogista itsesi näköisen ja sellaisen josta itse tykkäät. Jos haluat muiden löytävän blogisi, kannattaa käydä kommentoimassa muiden blogeja ahkerasti, tehdä blogille sivut facebookiin ja jakaa kuvia instagramissa.




4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi. Sain tunnustuksen Terrafiore - Puutarhassa -blogilta.

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi. Tämä haaste on varmaan kiertänyt jo kauan ja ehtinyt käydä monessa blogissa, joten jätän tällä kertaa laittamatta haastetta eteenpäin. Mikäli haluat, voit napata haasteen tästä mukaasi! :)

2 kommenttia

  1. Mukavaa, että ehdit vastailla! Ihanat raikkaat kuvat niin sisältä kuin ulkoa. Akileijat saavat kaipaamaan kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileijat on kyllä ihania, yksiä monista lempikukistani. :)

      Poista